26.10.2015

light in the hallway

Aina välillä mä mietin viime kesää. Kuumaa intiaanikesää, jossa kotikadun asfaltti poltti jalkapohjia ja jossa mulla oli viiden viikon loma.

Mietin kuinka mä ajoin Arlandan lentokentältä kotiin pikkuteitä ja kuinka mun ikkunat oli auki ja musiikki täysillä. Mietin kuinka nahkapenkki poltti paljasta reittä ja kuinka aurinko toi käsivarren pisamat esiin.

Mietin kuinka mä nukuin kaikki ikkunat selällään jokaisen yön ja kuinka siitä huolimatta olin tukahtua kuumuuteen. Mietin kuinka läpikuultavat verhot päästivät ensimmäisen auringonsäteet sisään ennen aamuneljää ja kuinka lämmin tuulenvire joskus karkasi sisään verhoja matkallaan heilauttaen.

Mietin kuinka istuin ikkunalaudalla lukien Donna Tarttin The Secret Historya aamukahvit toisessa kädessä ja kuinka heräsin jo kolmelta voidakseni lenkkeillä taivaan kylpiessä auringonnousun upeissa sävyissä. Mietin kuinka istuttiin ystävien kanssa yön ainoina pimeinä tunteina sohvalle käpertyneinä kauhuelokuvia katsellen ja kuinka istuttiin ystävien kanssa illan hiljaa viiletessä ulkona viinipulloja tyhjentäen.

Mietin kuinka mä kävin lenkillä auringonlaskun aikaa ja kuinka kymmenen minuuttia kestänyt kesäsade yllätti kastellen mut läpimäräksi. Mietin kuinka katselin Netflixiä kahdeksan tuntia putkeen ja kuinka yön pikkutunteina vetäydyen ulos polttaakseni savukkeen jos toisenkin rauhoittuakseni paniikkikohtauksesta.

Mietin kuinka istuttiin Skinnarviksbergetillä valkoviinipullon jos toisenkin kanssa ja kuinka onnistuttiin eksymään tuntemattoman valkovenäläisen syntymäpäiväjuhlille. Mietin kuinka ystävä koiransa kanssa viihdytti kaikkia Medusan terassilla ja kuinka baarin mentyä kiinni keskusteltiin syvällisiä Gamla Stanin kajenilla espanjalaisen pariskunnan kanssa.

Mietin kuinka aamupäivisin heräsin Years & Yearsin kappaleisiin ja kuinka aamuöisin nukahdin Radical Facen kappaleisiin. Mietin kuinka pesin pyykkiä milloin halusin ja kuinka tein ruokaa milloin halusin.

Mietin kuinka kiva oli olla vapaa ja kuinka uskomattoman onnekas mä olin kun sain elää Tukholman kesässä.

Mietin kuinka antaisin mitä tahansa jos vain saisin palata takaisin heinäkuun alkuun ja jos elokuun lopun koittaessa saisin kelata itseni takaisin puolitoista kuukautta.

Joskus myös mietin kuinka helposti nostalgia havahtuu nykyhetken melankoliaan nostaen muistoja esiin kultaakin kirkkaampana ja kuinka tragikoomista onkaan, ettei ihminen tajua elävänsä elämänsä parasta aikaa kunnes se on ohi.

16.10.2015

talk me down

Miten siellä menee? tekstasi äiti eilen puoli yhdeksältä aamulla kun viikkasin lasten puhtaita pyykkejä kahteen siistiin pinoon silmät ristissä. En vastannut, en edes avannut viestiä.

Mitä teille kuuluu? laittoi S eilen kymmenen aikaan mun, sen ja T:n ryhmäkeskustelussa kun istuin pakastimen edessä hiustenkuivaaja kädessä sitä sulattaen. En vastannut, en edes puoli tuntia myöhemmin kun T vastasi.

Ei vaan jaksa. Miten menee, no samoin kuten aina. Pojalta otettiin koepala ja sen perusteella meidän uusi neurologi totesi, että katsellaan. Nyt ollaan pakotettu se tekemään täysiä päiviä koulussa, ja syysloman jälkeen täytyy neurologin mukaan aloittaa myös muut harrastukset kuten jääkiekko ja jalkapallo. Aika hurjaa. Poika sysätään kontaktilajeihin, koska neurologi haluaa nähdä, miten tällä hetkellä asteikolla 1-10 seiskan tienoilla kiiluva päänsärky reagoi. Mitäpä luulet, tohtorirakas?

Tämä on johtanut siihen, että Poika on sietämätön. Koulussakaan se ei oikein voi tehdä mitään kun ei pysty keskittymään pitkiä jaksoja kerrallaan. Kotona yritetään pienissä erissä saada koulua kiinni. Mamma auttaa matikassa, pappa ruotsissa ja mä englannissa, sisko sitten muissa aineissa. Syysloman aikana olisi tarkoitus ottaa ekalla viikolla ruotsissa ja englannissa kiinni, ja toisella viikolla kun mamma palaa Yhdysvalloista niin matikassa ja muissa tärkeissä aineissa. Saa nähdä onnistuuko.

Mua ei oikein jaksa enää kiinnostaa. Tai kiinnostaa. Välitän. Mutta on helpompaa sulkea kodin tapahtumat pois mielestä heti kun astuu vapaa-aikaan.

Olen käynyt yksillä ja "yksillä". Olen ostanut meikkejä ja meikkivälineitä koko rahan edestä. Olen aloittanut juoksemisen uudelleen. Olen kuunnellut KONGOSin Come With Me Now -biisiä repeatilla. Olen pusutellut Kissamiestä Tukholman metrotunneleissa. Olen juonut Espresso Housen melkein viidenkymmenen kruunun valkosuklaakaakaoita enemmän kuin laki sallii. Olen vihdoin ja viimein vienyt tyhjät alkoholijuomapullot kierrätykseen. Olen nyyhkinyt lasipisteen vieressä kun Peacock-pulloon olikin jäänyt melkein lasillinen ihanaa valkkaria, jonka jouduin kaatamaan pois. Olen ihastunut kauppojen tänään leivotut -hyllyn suklaamuffinsseihin. Olen fiilistellyt tulevaa tatuointiaikaa ja minilomaa. Olen tanssinut keskellä metsää koko sydämestäni Come With Me Now -biisin tultua shufflelta. Olen ollut onnellinen elämässäni valheessa.

Kotiin on aina masentavaa palata. Seinät kaatuu päälle.

En saa nukuttua kuin joka toinen yö. Joka ilta aloitan Red vs Bluen katsomisen tismalleen samasta jaksosta, ja joka ilta nukahdan kesken tai oon liian rikki pystyäkseni keskittymään kunnolla. Sellainen endless loop. Väsyttää, mutta ei unenpuutteen takia. Väsyttää vastuu. Väsyttää syyllisyys. Väsyttää varovaisuus. Väsyttää velvollisuus. Väsyttää tiedottomuus. Oikeastaan ahdistaa. Ahdistaa tiedottomuus tulevasta.

Tai no, mitäpä mä huolehdin. Mun työsopimus raukeaa 28.2.2016.

Sen jälkeen ei ole vastuuta tai velvollisuuksia.

Sen jälkeen on KONGOSin Come With Me Now soimassa nonstoppina taustalla, minä juoksemassa metsässä nauraen, minä siemailemassa lempiviinejä parhaiden kavereiden kanssa, minä juomassa kaakaota kotona kaikessa rauhassa. Minä väsyneenä auton ratissa, mutta vain siksi, että oon just ajanut autolla Uuden-Seelannin läpi.

6.10.2015

(i just) died in your arms

Mulla ei ole mitään kirjoitettavaa. Tai on, mutta en halua kirjoittaa. Niin rehellisenä kuin lupasinkaan tämän päiväkirjan pitää anonymiteettini turvassa. Mutta nää on asioita, joita mun pitää itse käsitellä ennen kuin voin jakaa ne meidän perheen kuplan ulkopuolelle. Lyhyesti voin avata sen verran, että miten paljon paskaa on tarpeeksi? Aina sanotaan, että if you want to see the rainbow, you must go through the rain. Mun mielestä tää sateen määrä alkaa olla jo vähän liikaa.

Jotain sisältöä on kuitenkin pakko saada, ja tähän rehellisyysteemaan liittyen sopii tällainen pieni, blogeissa paljonkin näkynyt 20 kysymyksen haastattelumainen hommeliinijuttunen, johon ajattelin tylsyyksissäni kirjoittaa. Istun tällä hetkellä sairaalan kahviossa ja mulla on latte nenän edessä. Siis mulla. Ihan oikeaa kahvia. Jep, niin väsynyt mä olen. Äiti torkkuu vastapäisellä istuimella kasvot kämmeniin haudattuina. Ei tässä mitään.

1. Onnellinen? En. Aina välillä, kodin ulkopuolella, se jaksaa pilkahdella. Lauantaina join hyvän oluen ihanassa seurassa. Sunnuntaina kävin ystävän kanssa pitkästä aikaa juoksemassa eikä polveen sattunut. Mä en ehkä nyt ole onnellinen, mutta ehkä sitten kun lähden.

2. Särkenyt jonkun sydämen? En ole jäänyt ottamaan selvää, mutta aika varmasti yhden.

3. Valvonut koko yön? Viimeksi juuri sunnuntaina ja toissapäivän välisen yön. Mutta näitä öitähän unettomuudesta kärsivältä löytyy!

4. Riippuvainen jostain / jostakin? Musiikista. Nimimerkillä ostin juuri uudet kuulokkeet kun olin unohtanut omat kotiin enkä voinut kuvitella kahden tunnin asioillajuoksentelua ja vartin metromatkaa kotiin ilman musiikkia. Myös kokis on aika korkealla listassa.

5. Ajanut traktoria? Oon landelta, mutta en noin landelta.

6. Katunut tekojasi? Joskus, sellaisen ohikiitävän hetken. Nuorempana murehdin paljonkin, mutta nyttemin oon ymmärtänyt, ettei ne teot muutu tekemättömiksi vaikka niitä katuisi ja murehtisikin päivästä toiseen.

7. Oletko ilkeä? Ihan rehellisesti on pakko sanoa, että olen muiden mielestä. Mun omasta mielestä mun käytöksessä on harvemmin vikaa, mutta oon usein kuullut olevani töykeä, epäkohtelias, ylimielinen tai muuten vaan sopimattomia sanonut tai sopimattomasti käyttäytynyt. Ehkä mulla on vain erilainen ajatus siitä, mitä on olla oikeasti ilkeä.

8. Onko joku ihastunut sinuun? Mulle sanottiin lauantaina, että I really fancy you, joten joo!

9. Mitä jääkaapissasi on? Vaikka mitä, mutta ei silti mitään. Just tänään etsin eilen keittämiäni perunoita. Ei löytynyt. Sitten perjantaina ylijääneitä ravioileita. Ei löytynyt. Pienen kokispullonkin oli joku juonut. On se kumma, kun mikään ei ikinä säily.

10. Lempipaikka? Dovas. Vähän surullista, että joku kämänen pubi on mun lempipaikka, mutta mä oon aina niin ilonen siellä. Kaikki huolet aina katoaa ja on vaan hyvä fiilis kun saa kököttää siellä, yleensä läheisimpien ystävien kanssa.

11. Mikä on eniten käytetty lempinimesi? Ei mulla ole lempinimiä. Onneksi.

12. Haluatko mennä naimisiin? En, ellei se olisi loogisista syistä. Mä voisin kuvitella meneväni naimisiin vaikkapa viisumiasioiden takia, mutta ihan täysin romanttisista syistä en usko. Mun mielestä avioliitto on vähän turha muuten kuin lakeihin liittyvistä syistä.

13. Kolme asiaa, joita teet päivittäin? Pelaan Candy Crush Sagaa. Pesen, kuorin ja rasvaan naamavärkin. Mietin, milloin jaksaisin raahata kaikki ryyppyiltojen tyhjät lasipullot kierrätykseen. Näin kolmen viikon jälkeen en ole vieläkään jaksanut. Silti ne joka päivä tuijottaa mua ja on tiellä ja ärsyttää ja ja ja.

14. Viimeisin henkilö, jonka näit? Meidän siivooja. Aika surullista.


15. Oletko ikinä kävellyt seinää päin? Joo. Joskus ilmankin alkoholia.


16. Milloin söit viimeksi pitsaa? En muista oikeastaan! En oo niin hirveä pitsan ystävä muutenkaan.

17. Oletko allerginen millekään? Aamuheräämisille ja valittaville lapsille ja ei-omatoimisille ihmisille.

18. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti? En osaa sanoa. Myöskin surullista. Varmaan viikkoa ennen mun synttärijuhlintoja kun oltiin T:n ja A:n kanssa Dovasissa. Oltiin aika humalassa silloin, ja mulla on pari hauskaa videoita kotimatkaltakin kun T tuli meille yöksi. Eiku nää olikin kaksi eri kertaa. Kai??

19. Oletko ollut auto-onnettomuudessa? Määrittele auto-onnettomuus? En kai? Melkein?

20. Näetkö maailman vaaleanpunaisten linssien läpi? Hetkittäin. Yleensä aina uutuudenhohdon aikana, varsinkin eri paikoissa vieraillessa ja parisuhteiden alkuvaiheissa. Sitten musta kuoriutuu kyyninen ja pessimistinen realisti.

21. Missä olet erittäin huono? Valittamisen lopettamisessa. Asioiden aikaansaamisessa. Veden juomisessa. Järkevässä unirytmissä pitäytymisessä. Aamupalan syömisessä. Ruoanlaitossa. Paikoilleen asettumisessa.

22. Onko sinulla joskus ollut burn out? Pahin oli ennen kevään yo-kirjoituksia kun kärsin mun unettomuuden pahimmasta vaiheesta ja tuntui, että seinät kaatui päälle, ja olin jatkuvasti väsynyt ja stressaantunut. Muistan, että ajoin ennen aamukuutta aamuvuoroon ja mietin, kuinka helppoa olisi vaan ajaa tohon puuhun ja lopettaa tää kaikki. Mutta ehkä tää oli masennus eikä burn out.

23. Mitä haluat tehdä tänä vuonna? En mä tiedä.

Ehkä tää tästä. Ainakin mulla on ruusuja pöydällä, puolalaista vodkaa kaapissa ja palkka lisineen lompakossa.